SEK

Kieli: Fi | Ru
main-title

Ajankohtaista

Suomen ensimmäinen outlet-kylä avautuu Vaalimaalle

Vaalimaa
15 tammikuuta 2017 Lähde: YLE

Virolahdelle Vaalimaan raja-aseman tuntumaan toteutettava outlet-kylä on solminut vuokrasopimukset lukuisten huippumerkkien kanssa. 40 miljoonan euron outlet-keskuksen rakentaminen käynnistyy tänä vuonna ja se aukeaa 2018.

Suomen ensimmäiseksi outlet-ostoskyläksi julistautuvaan Zsar Outlet Villagen ankkurivuokralaisiksi on tulossa Nike, Hugo Boss, Guess, Le Creuset ja Maya Maya. Kyseessä on kokonaan uudentyyppinen kaupallinen konsepti Suomessa. Vastaavankaltaisia täysimittaisia outlet-ostoskeskuksia on muualla Euroopassa reilut 200.

Outlet-keskuksissa muoti-, koru-, kosmetiikka- ja kodintarvikebrändit myyvät mallistostaan poistuvia tuotteitaan 30-70% normaalihintoja edullisemmin. Brändit toimivat outleteissa omalla liikkeellään. Näin ollen esimerkiksi Nike ja Maya Maya avaavat Zsarissa ensimmäisen virallisen liikkeensä Suomessa.

Zsariin tulee ensimmäisessä rakennusvaiheessa 65 liikettä. Toisen vaiheen valmistuttua ja täydessä laajuudessaan Zsarin kokonaispinta-alaksi tulee 20 000 m2 ja liikkeitä noin 110. Lisäksi kylään tulee noin 1 000 ravintola- ja kahvilapaikkaa. Zsarin varausaste on tällä hetkellä noin 80 prosenttia.

Asiakkaiksi tavoitellaan eteläisen Suomen asukkaita sekä Pietarin ja Luoteis-Venäjän asukkaita. Valmistuvat moottoritiet molemmista suunnista parantavat outlet-keskuksen tavoitettavuutta.

 

Kohteet alueittain

Mikkeli
Alueen myyntikohteemme
Katso
Lappeenranta
Alueen myyntikohteemme
Katso
Puumala
Alueen myyntikohteemme
Katso
Ruokolahti
Alueen myyntikohteemme
Katso
Rautjärvi
Alueen myyntikohteemme
Katso

Sää tänään

Tags

Kiinteistöt tontti tontit myynnissä Kiinteistömyynti Etelä-Suomi lomamökki mökkeily mökki rannalla järvimökki